Musiikkileikkikoulu

Musiikkileikkikoulussamme järjestetään ryhmiä vauvoista eskari-ikäisiin. Muskaritunti on kerran viikossa. Sen pituus vaihtelee lasten iän mukaan 30 minuutista 75 minuuttiin. Vauvat ja 1-3 -vuotiaat ovat ryhmässä aikuisen kanssa. 3-vuotias voi olla ryhmässä aikuisen kanssa tai yksin sitten, kun on siihen valmis.

Vauvojen muskariryhmiä perustetaan, jos niihin ilmaantuu tarpeeksi (esimerkiksi neljä vauvaa ja neljä aikuista) halukkaita.  

Muskareita järjestetään Forssassa, Koijärvellä, Humppilassa, Jokioisilla ja Urjalassa.

Tammelassa ei ollut lainkaan muskariryhmiä 2023-24, mutta syksyllä 2024 pyrimme niitä taas järjestämään. Tätä vappuaattona kirjoitettaessa muskarin tarvitsemasta tilasta ei ollut vielä tietoa, joten Tammelan ryhmät eivät ole Eepoksessa valittavissa.

Huomaa kuitenkin, että lapsen voi ilmoittaa toisen kunnan ryhmään, jos omasta kotikunnasta ei löydy sopivaa. Forssassa on useita vaihtoehtoja.

Lapset ilmoitetaan ryhmiin osoitteessa lounais-hame.eepos.fi. Uusien lasten ilmoittaminen ryhmiin avautuu toukokuun lopulla (27.5.). Elokuussa on monessa ryhmässä vielä tilaa!

Jatkavat muskarilaiset ilmoitetaan ryhmiin 6.5.-19.5. välisenä aikana. 

Muskariopettajat ilmoittavat ryhmien alkamisesta tekstiviesteillä.

Ilmoittautuminen muskariryhmiin tehdään Eepoksessa. Etusivullamme on sininen Eepos-laatikko, jota klikkaamalla pääset eteenpäin. Jo muskaria käyneillä lapsilla pitäisi olla kirjautumistunnus ja salasana. Toivottavasti ne ovat tallessa! Uusien lasten ilmoittautumiseen ei tarvita tunnuksia.

Ilmoittautumisia ei vastaanoteta puhelimitse!

Alla on alustavat ryhmäajat ensi lukuvuodeksi. Aikoihin voi tulla muutoksia tai ryhmä peruuntuu kokonaan, jos lapsia ei ilmoittaudu tarpeeksi.

MUSKARIRYHMIEN AJAT 2024-25

Musiikkileikkikoulun eli musiikin varhaiskasvatuksen opettajina toimivat

Heta-Maija Halme 050 3036 615 (Forssa, Koijärvi, Humppila, Jokioinen ja Urjala)
Jolanta Harstela 040 7632 322 (Forssa, Tammela)

Forssa

Viisivuotiaiden päiväkotimuskari

Tieto toukokuun alussa: Forssan kaupungin varhaiskasvatus ja musiikkiopisto eivät lv. 2024-25 järjestä v. 2019 syntyneille lapsille ilmaista päiväkotimuskaria. Viisivuotiaille on tarjolla musiikkileikkikoulun omia ryhmiä Forssassa. 

Forssan muskareitten opetuspaikka Lankavärjäämö, Wahreninkatu 13 ja Koijärven koulu-päiväkoti.

 

Ryhmät viikonpäivittäin

MAANANTAI

Forssa 2018 synt. ma klo 12.30-13.45, Heta-Maija

Opettaja hakee lapset Axelin eskarista. Muskarin päätyttyä vanhemmat hakevat lapset muskarilta kotiin, he eivät palaa enää päivähoitoon.

Forssa 2018 synt. ma klo 15.00-16.15, Heta-Maija

Opettaja hakee lapset Axelin eskarista. Muskarin päätyttyä vanhemmat hakevat lapset muskarilta kotiin, he eivät palaa enää päivähoitoon.

Forssa 2021 synt. ilman vanhempaa/vanhemman kanssa, ma klo 16.30–17.15, Heta-Maija

Aloitamme ryhmän niin, että vanhempi on mukana tunnilla. Pyrimme siihen, että vanhemmat jäävät jossakin vaiheessa pois tunnilta. Toimimme kuitenkin tilanteen mukaan.

Forssa 2020-2018 synt. ma klo 17.15-18.30, Heta-Maija
Tähän ryhmään voivat ilmoittautua 2016-2018 syntyneet lapset sekä sellaiset 2019 syntyneet, jotka haluavat muskaritoimintaan päiväkotimuskarin lisäksi. Lukukausimaksu 118€.

 

TIISTAI

Forssa 2023 synt. ti klo 16.30-17.15, Jolanta

Forssa 2020-2019 synt. ti klo 17.15-18.30, Jolanta

 

KESKIVIIKKO

Forssa 2022 synt. ke klo 16.30-17.15, Jolanta

Forssa 2021 synt. ilman vanhempaa ke klo 17.15–18.00, Jolanta

 

TORSTAI

Forssa 2023 synt. to klo 16.00–16.45, Jolanta

Forssa 2022 synt. to klo 16.45–17.30, Jolanta

Forssa 2021 synt. to klo 17.30–18.15, Jolanta
Tässä ryhmässä ollaan ilman vanhempaa.

  

PERJANTAI

Koijärvi 2021-2018 synt. pe klo 14.45-16.00, Heta-Maija
Opetuspaikka on Koijärven koulu-päiväkoti.
Päiväkodissa hoidossa olevat muskarilapset siirtyvät muskariin iltapäivän välipalan jälkeen. Muskarin päättyessä klo 16.00 lapset haetaan kotiin, he eivät voi palata takaisin päiväkotiin. Kotoa tulevat lapsetkin ovat tervetulleita muskariin.

Tammela

Tammelan muskariryhmien alkamisesta syksyllä 2024 ei ole vielä varmuutta. Valmistelemme asiaa. Opetukseen voi osallistua Forssassa. 

 

Jokioinen

Opetuspaikkana on Jokioisten seurakuntatalon päiväkerhon tilat.

Jokioinen 2021-2020 synt. ilman vanhempaa/ vanhemman kanssa, to klo 16.30–17.45, Heta-Maija
Tässä ryhmässä v. 2021 syntyneet lapset ovat aluksi vanhemman kanssa. Tavoitteena on, että lapset käyvät muskaria ilman vanhempaa. Toimimme kuitenkin tilanteen mukaan. Muut lapset käyvät muskaria ilman vanhempaa.

Jokioinen 2019–2018 synt. to klo 17.45–19.00, Heta-Maija

Urjala

Opetuspaikka on Urjalan Yhtenäiskoululla.

Jos ryhmät jäävät liian pieniksi, ne yhdistetään (klo 17.00-18.15)

Urjala 2020-2021 synt. ke klo 16.30-17.45, Heta-Maija    

Urjala 2019-2018 synt. ke klo 17.45-19.00, Heta-Maija

Humppila

Opetuspaikka on Humppilan Päivänpaisteen päiväkoti.

Humppila 2020 (-2021) synt. ti klo 16.00-17.15, Heta-Maija 
Ryhmä on tarkoitettu ensisijaisesti v. 2020 syntyneille, mutta muutama 2021 synt. lapsi saattaa myös mahtua mukaan. Jos lapsi on hoidossa Päivänpaisteen päiväkodissa vielä klo 15.45, opettaja hakee lapsen ulkoilusta ja vanhemmat hakevat lapsen kotiin vasta muskarin päätyttyä klo 17.15.

Humppila 2019-2018 synt. ti klo 17.30-18.45, Heta-Maija

OHJEITA MUSKARILAISTEN HUOLTAJILLE

Lue ohjeet

Ohjeita muskarilaisten huoltajille

Uusi musiikkileikkikoululainen voi käydä muskarissa tutustumassa kaksi kertaa elo-syyskuun aikana, mistä ei vielä veloiteta. Huoltaja sitoutuu maksamaan koko lukukausimaksun, vaikka lapsi lopettaisikin musiikkileikkikoulun kesken lukukauden. Tunti, joka jää saamatta oppilaan poissaolosta johtuen, ei korvata.

Opetukseen tulee osallistua mahdollisimman säännöllisesti. Poissaoloista ilmoitetaan suoraan opettajalle. Tunneille tullaan / tuodaan ja tunneilta lähdetään / haetaan täsmällisesti. Oppilaat ovat opettajan vastuulla vain oppituntien ajan. Lapsi tuodaan muskariin aikaisintaan 10 minuuttia ennen muskarin alkamista. Musiikkileikkikoulutunnin edeltävä aika on opettajan valmisteluaikaa, eikä opettaja ota silloin lapsia vastaan. Vastuu lapsista on vanhemmilla tunnin alkuun asti ja heti tunnin päättymisen jälkeen. Lapset on vakuutettu vain opetustuntien aikana.

Opettajalle tulee ilmoittaa etukäteen, jos joku muu aikuinen kuin vanhempi hakee lapsen musiikkileikkikoulusta. Turvallisuuden, tiedottamisen ja muun yhteydenpidon takia musiikkileikkikoululaista tulisi aina olla hakemassa oma vanhempi.

Opetuskertoja on lukuvuoden aikana yhteensä 34–35. Kertoihin sisältyy mm. kevätjuhlat. Itsenäisyyspäivälle, loppiaiselle ja vapunpäivälle sattuvat tunteja ei korvata.

Musiikkileikkikoulun lopettamisesta ilmoitetaan sähköpostilla omalle opettajalle tai musiikkiopiston toimistoon osoitteeseen kaisa.katajisto@forssa.fi.

Uudet muskarilaiset saavat syksyn aikana omat tunnukset ja salasanat Eepos-järjestelmään, osoite lounais-hame.eepos.fi. Säilyttäkää ne, sillä niiden avulla vanhemmat käyvät itse tekemässä mahdolliset yhteystietojen ym. tietojen muutokset järjestelmään. Vanhempien tehtävänä on huolehtia, että tiedot ovat ajan tasalla. Tunnuksia tarvitaan myös keväällä muskarin jatkoilmoittautumista  varten.

Opettajan poissaolot

Opettajan poissaolosta pyritään tiedottamaan huoltajille mahdollisimman hyvissä ajoin. Musiikkileikkikoulussa lukuvuoden aikana poisjääneitä tunteja pyritään ensisijaisesti korvaamaan opetuskertoina muuna erikseen tiedotettavana ajankohtana (sivistys- ja tulevaisuuslautakunnan päätös 31.5.2016 § 59). Opettaja saa olla poissa sairauden johdosta 2 kertaa lukukauden aikana, jolloin tunteja ei vielä korvata. Jos opettajan poissaolo pitkittyy, musiikkiopisto pyrkii järjestämään hänen tilalleen sijaisen.

Anna palautetta!

Arvostamme palautettanne musiikkileikkikoulun toiminnasta! Voitte olla henkilökohtaisesti yhteydessä musiikkileikkikoulun opettajiin tai kertoa mielipiteenne ja näkemyksenne sähköpostitse.

Seuraa eteistiloissa olevia ilmoitustauluja. Toiminnasta tiedotetaan myös monisteilla.

Forssa 11.4.2023

Musiikkileikkikoulun opettaja Heta-Maija Halme heta-maija.halme@edu.forssa.fi
Lounais-Hämeen musiikkiopiston apulaisrehtori Terhi Karhumäki terhi.karhumaki@forssa.fi

Musiikkileikki lukukausimaksut

  • vauvat 30 minuuttia  72 € / vauvat 45 minuuttia 108 €
  • 1–3 -vuotiaat 45 minuuttia 108 €
  • 4–6 -vuotiaat 60 minuuttia 113 €
  • 4–6 -vuotiaat 75 minuuttia 118 €

Jos lapsi on muun kuin Forssan, Jokioisten, Tammelan, Urjalan tai Humppilan kunnan asukas, on lukukausimaksu 132 €.

Musiikkileikkikoulussa lapsi voi käydä tutustumassa kaksi kertaa elokuun aikana, mistä ei vielä veloiteta. Lukukausimaksut laskutetaan myöhemmin syksyllä. Huoltaja sitoutuu maksamaan koko lukukausimaksun lapsen aloittaessa muskarin, vaikka lapsi lopettaisikin sen kesken lukukauden. Lukukausimaksu on maksettava kevätlukukaudelta, mikäli muskaripaikkaa ei ole irtisanottu ennen edellisen vuoden loppua.

Opetuskertoja lukuvuoden aikana on yhteensä 34 - 35, itsenäisyyspäivästä, loppiaisesta ja vapusta johtuen. Kevätjuhlat sisältyvät opetuskertoihin.