Musiikkiopistoon hakeminen
Laajan oppimäärän mukainen musiikin perusopetus on lapsille ja nuorille suunnattua musiikinopetusta. Hakijoissa on niin esikouluikäisiä, alakoulun ensi luokilla olevia kuin yläkouluikäisiä teinejä.
Perusopetukseen haetaan sisäänpääsytestin kautta. Meidän opistossamme testit on yleensä järjestetty toukokuun viimeisellä viikolla.
Forssan yhteistyökunnilla Humppilalla, Jokioisilla, Koskella, Somerolla, Tammelalla, Urjalalla ja Ypäjällä on jokaisella tietty määrä oppilaspaikkoja, jotka täytetään sisäänpääsytestien kautta. Yleisesti ajatellaan, että kuntapaikkojen vähyyden vuoksi ”musiikkiopistoon on vaikea päästä”. Käsitys ei läheskään aina ja jokaisen kunnan kohdalla pidä paikkansa. Joskus oppilaiden vaihtuvuus on niin suurta, että kaikki uudet hakijat pääsevät sisään. Jos hakija jää jonoon, paikka voi hyvinkin vapautua myös kesken lukuvuoden. Aina kannattaa poiketa testeissä!
Avoimen musiikkiopiston puolelle ei ole sisäänpääsytestiä. Opiskelijaksi voi ilmoittautua ympäri vuoden osoitteessa lounais-hame.eepos.fi. ”Avoin” on mainio mahdollisuus oppilaalle, joka ei halua opiskella perusopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti tai joka sisäänpääsytestin kautta on jäänyt odottelemaan vapautuvaa paikkaa. Avoin on sopiva paikka myös soitin- tai lauluopinnoista kiinnostuneelle aikuiselle.
Tietoa sisäänpääsytestistä
Soitinopinnot voi aloittaa jo alle kouluikäisenä, vaikkapa viisi- tai kuusivuotiaana. Musiikkiopiston perusopintoihin hakeutuu pääasiassa kouluikäisiä oppilaita. Puhallin- ja lauluopinnot ehtii hyvin aloittaa yli kymmenvuotiaana. Moni teini kiinnostuu bändisoitinopinnoista yläkouluaikoinaan.
Sisäänpääsytesti on useimmiten matkimistesti, jossa hakija taputtaa ja laulaa opettajan mallin mukaan rytmejä ja melodioita. Testiin voi sisältyä tehtäviä, joissa tunnistetaan erilaisia musiikillisia hahmoja. Yleensä hakijaa pyydetään myös laulamaan ennen testiin tuloaan valitsemansa ja harjoittelemansa laulu. Hakija voi halutessaan myös antaa soittonäytteen.
Lounais-Hämeen musiikkiopistossa on käytössä testit eri-ikäisille hakijoille. Pienten lasten (5-8 -vuotiaat) testi on leikkimielinen, muskarityyppinen testi. 9-vuotiaat ja sitä vanhemmat osallistuvat testiin, johon sisältyy musiikillisten hahmojen tunnistamista, pienten melodia- ja rytmipätkien toistamista ja oman laulun esittäminen tai tallentaminen.
Pienten hakijoiden testi kestää noin 15 minuuttia, vanhemmille on varattu 20 minuuttia omaa aikaa. Arvioijina on opettajista koostuva kolmen hengen ryhmä. Vanhemmat eivät ole mukana testitilanteessa.
Uusiksi oppilaiksi hakevat ilmoittautuvat sisäänpääsytesteihin osoitteessa lounais-hame.eepos.fi.
Soittimet
Musiikkiopisto tarjoaa mahdollisuuden opiskella monia kiinnostavia soittimia ja laulua. Jos et halua heti hankkia omaa soitinta, opistolla on tarjolla jonkin verran vuokrasoittimia: jousisoittimia, kitaroita, puhaltimia ja harmonikkoja. Pienten soittajien onkin hyvä aloittaa lainasoittimella, sillä kasvun myötä soitin jää kohta pieneksi ja vaihdetaan suurempaan. Oman soittimen hankinta tulee opintojen jatkuessa kuitenkin jossakin vaiheessa ajankohtaiseksi. Silloin kannattaa kysyä neuvoja ja apua opettajilta.
Soitinvalikoimassamme lukuvuotena 2024-25 ovat:
- piano, koskettimet (bändissä, sivuaineena)
- harmonikka
- akustinen kitara
- konserttikantele, viisikielinen kantele
- viulu, alttoviulu, sello
- poikkihuilu, klarinetti, saksofoni
- pasuuna
- sähkökitara, sähköbasso
- rummut, lyömäsoittimet
- laulu, pop-jazz -laulu
Laulamisesta kiinnostuneille lapsille ja nuorille voimme syksyllä 2024 järjestää myös lauluryhmän, jos osallistujia tulee tarpeeksi (esim. 4-6).
Kysy tästä lisää syksymmällä musiikkiopiston apulaisrehtorilta!