Tuo lapsesi Soitinstarttiin!
Monta vuotta pyörineiden Karuselli -soitinkokeilujen lisäksi voimme nyt tarjota 5-7 -vuotiaille lapsille (viskarit, eskarit ja ekaluokkalaiset) myös pidempikestoista mahdollisuutta tutustua soittimiin ja kokeilla niitä. Opetusta voidaan järjestää joko yksilötunnein tai pienessä ryhmässä.
Soitinvalikoimassa ovat (opettajien tuntitilanteesta riippuen) esimerkiksi harmonikka, huilu, viisikielinen kannel, kitara, klarinetti, piano, sello, viulu ja lyömäsoittimet. Opistolla on jonkin verran lainasoittimia, joten soitinta ei tarvitse 10 tai 15 viikon kokeilujakson ajaksi itse hankkia. Pianoja tai rumpusettiä emme kuitenkaan voi lainata, mutta jos kotona ei ole näitä soittimia, se ei estä tulemasta Starttiin.
Monessa musiikkiopistossa tämän kaltaista toimintaa kutsutaan soitinvalmennukseksi. Me nimesimme tutustumis- ja kokeilujaksomme Soitinstartiksi siksi, että pääasiallinen tarkoituksemme ei ole lasten valmennus. Jokainen heistä saa rauhassa tutustua soittimeen ja kokeilla sitä. Jospa kipinä soitinopintoihin kuitenkin näin syttyisi? Musiikin perusopintoihin voi tämän jälkeen hakea sisäänpääsytestin kautta, joka meidän opistossamme järjestetään toukokuun lopulla. Jos perusopetuksen paikkoja on ollut vapaana, testi on voitu järjestää myös vuodenvaihteessa. Avoimen musiikkiopiston puolelle voi tulla ilman testiä.
Haku Soitinstarttiin on auki Eepoksessa 27.5.-18.8.2024. Muulloin ota yhteys sähköpostilla Terhiin.
SOITINSTARTTI 5-7 -vuotiaille
- 10 x 30 min oppitunti 60 e
- 15 x 30 min oppitunti 90 e
- viisikielisen kanteleen ryhmä (3 lasta) 15 x 45 min oppitunti 50 e / lapsi
- ei soitinvuokraa!