Tuo lapsesi Soitinstarttiin!

23.6.2022

Jo kauan pyörineiden Karuselli -soitinkokeilujen lisäksi voimme nyt tarjota 5-7 -vuotiaille lapsille (s. 2016-2018) myös pidempikestoista mahdollisuutta tutustua soittimiin ja kokeilla niitä. Opetusta voidaan järjestää joko yksilötunnein tai pienessä ryhmässä.

Soitinvalikoimassa ovat (opettajien tuntitilanteesta riippuen) esimerkiksi harmonikka, huilu, viisikielinen kannel, kitara, klarinetti, piano, sello, viulu ja lyömäsoittimet. Opistolla on jonkin verran lainasoittimia, joten soitinta ei tarvitse 10 tai 15 viikon kokeilujakson ajaksi itse hankkia. Pianoja tai rumpusettiä emme kuitenkaan voi lainata, mutta jos kotona ei ole näitä soittimia, se ei estä tulemasta Starttiin.

Haku starttiin on kuukauden ajan syys- ja kevätlukukauden alussa auki Eepoksessa. Muina aikoina ota yhteys sähköpostilla suoraan Terhiin.
tk 240223

Lue lisää ›

Ajankohtaista

Urjalan soitinoppilaiden tulevaisuus

Urjalan kunta on irtisanonut Forssan kaupungin kanssa tekemänsä sopimuksen taiteen perusopetuksen järjestämisestä kunnassa. Tämä tarkoittaa musiikkileikkikoulutoiminnan siirtymistä musiikkiopiston avoimen osaston toiminnaksi ja valitettavasti kaiken yksilöllisen...

Urjalan musiikkileikkikoulu

Urjalaan järjestetään syksyllä musiikkileikkikouluryhmä avoimen osaston toimintana, mikäli lapsia ilmoitetaan mukaan riittävästi eli noin 10. Ilmoita vv. 2019-2022 syntynyt lapsesi ryhmään Eepoksen kautta. Haku avautuu 5.5. Lisätietoja antaa musiikkileikkikoulun...

Ilmoittautumisaika käsillä

Ilmoittautuminen opetukseen 2025–26 ja sisäänpääsytestiin Ilmoittautuminen musiikkiopiston opetukseen ja sisäänpääsytestiin tehdään osoitteessa lounaishame.eepos.fi. Jatkavat oppilaat ilmoittautuvat omilla tunnuksillaan, uudet oppilaat ilman tunnuksia....

Puhallinorkesteri kaipaa soittajia!

Musiikkiopiston avoimella osastolla toimii puhallinorkesteri, joka kaipaa lisää soittajia! Oletko halukas aloittamaan uuden harrastuksen tai pölyttyykö käytön puutteesta kärsivä puhallin kaapissasi? Nyt on hyvä aika ottaa se esille! Harjoitukset maanantai-iltaisin...

Musiikkiopisto alkaa!

Musiikkiopiston opettajat vastaanottavat perusopetuksen soitto-oppilaita Forssassa Kehräämöllä tiistaina 13.8. klo 15-17 välisenä aikana. Erityisesti uusia oppilaita vanhempineen pyydetään tulemaan paikalle. Kaikki muutkin ovat tervetulleita, jos tunteja ei ole...

Lukuvuoden 2024-25 työajat

Lukuvuoden 2024–25 työajat musiikkiopistolla | Syyslukukausi 14.8.2024 - 20.12.2024syysloma (vko 42) 14.10 - 20.10.2024itsenäisyyspäivä pe 6.12.joululoma ma 23.12.2024 - ma 6.1.2025 | Kevätlukukausi 7.1.2025 - 30.5.2025loppiainen ma 6.1.talviloma (vko 9) 24.2.-...

Viisivuotiaiden päiväkotimuskari loppuu

Harmillinen tieto toukokuun alussa: Forssan kaupungin varhaiskasvatus ja musiikkiopisto eivät lv. 2024-25 järjestä v. 2019 syntyneille lapsille ilmaista päiväkotimuskaria. Asiaa selvitellään vielä. Viisivuotiaille on kuitenkin tarjolla musiikkileikkikoulun omia ryhmiä...

Ilmoittaudu Eepokseen

Kaikki ilmoittautumiset tehdään Eepokseen. Aloita etsimällä etusivulla oleva sininen Eepos-kuvake. Jatkavat oppilaat ja opiskelijat valitsevat "minulla on tunnukset", uudet hakijat "hakeudu oppilaaksi". Uudet eivät tarvitse tunnuksia. Jos jatkavilla ei ole tunnuksia...

Sisäänpääsytesteihin ilmoittautuminen aukeaa!

Hei kaikki musiikkiharrastuksesta kiinnostuneet kouluikäiset lapset ja nuoret! Jos soitinopintojen aloittaminen kiehtoo sinua, nyt on aika ilmoittautua musiikkiopiston sisäänpääsytestiin! Meiltä saat yksilöllistä opetusta monessa soittimessa ja laulussa. Voit myös...

Muskariryhmien ajat 2024-25

Muskariryhmien ajat lukuvuodelle 2024-25 ovat nähtävissä musiikkileikkikoulun sivulla. Tammelan ryhmien tilanne on vielä auki. Tilaa muskaritoiminnalle haetaan vielä. Voit kuitenkin ilmoittaa lapsesi Forssan ryhmiin, joita on useita.